Kenting part II

Tämän viikon alussa oli kahden päivän spring break. Tarkoitus oli pysyä Taipeissa ja käyttää vapaapäivät kaupunkituristeeraamiseen, koska olen kiertänyt nähtävyyksiä hävyttömän vähän. Toisin kuitenkin kävi, kun kaveri kutsui mukaan jokakeväisille spring scream -festareille Kentingiin. Päätin olla spontaani ja lähteä matkaan jotakuinkin tuntemattomien ihmisten kanssa.

Vuokrasimme teltan ja majoituimme leirintäalueelle. Meitä ohjeistettiin pystyttämään teltta epämääräisen vaneritilkkutäkin päälle, joka toimitti tasaisen alustan virkaa. Alustan päälle astuessa se kuitenkin antoi periksi ja jalka meni vanerista läpi, pystytimme siis teltan maahan. Saapuessamme melkein kaikki telttapaikat olivat varattuja, joten saimme paikan ei-niin-varjoisasta kohdasta. Nukkuminen kahdeksan jälkeen aamulla oli mahdotonta, koska aurinko paistoi telttaan täydellä teholla. Se ei kuitenkaan haitannut, koska pakkasimme pyyhkeet ja aurinkorasvat ja jatkoimme unia rannalla. Illat vietimme rantabileissä, joihin osallistui satapäin ihmisiä.

Taiwanilaiset rakastavat ilotulituksia. Suuri ihmisjoukko, sima ja ilotulitteet saattavat joskus olla huono yhdistelmä ja rantabileitten järjestäjät päättivät jossain vaiheessa kieltää ilotulitteiden ampumisen. Kielto ei kuitenkaan toiminut ihan toivotulla tavalla, koska sen seurauksena ilotulittajat päättivät ampua kaikki raketit kerralla.

Liikuimme Kentingissä lähinnä liftaamalla. Ohikulkevat turistibussit ottivat meidät auliisti kyytiin. Joskus maksoimme matkasta puoli euroa, useimmiten kyyditsijät eivät halunneet vaivanpalkaksi mitään. Mielenkiintoisimman kyydin saimme bussilastilliselta pekingiläisiä eläkeläisiä, jotka kiersivät Taiwania bussilla. Heillä ei kuitenkaan ollut lupaa nousta bussista pois, Kiinan hallitus ei katsoisi sitä hyvällä. He siis näkivät kaiken Taiwanista bussista käsin. Bussi oli ajamassa vastakkaiseen suuntaan, mutta kun matkustajat näkivät meidät, bussi teki uukkarin vain kuljettaakseen meitä noin kahden kilometrin matkan.

Viikonlopun ehdoton kohokohta oli cliff jumping. Snorklasimme tuon ylimmäisessä kuvassa näkyvän murikan ympärillä ja lopuksi kiipesimme noin seitsemän metriä korkealle kielekkeelle ja hyppäsimme sieltä mereen. Hyppyä tosin edelsi vartin verran tutinaa, sadattelua ja itkun nieleskelyä kielekkeen reunalla. Ainoa tapa päästä kielekkeeltä alas oli hypätä, joten sandaalit mereen ja Hanna perään. Se oli hurjinta, mitä olen eläissäni tehnyt, mutta voi jumpe kun oli mahtava fiilis jälkikäteen!

Spontaanius kannatti, koska viikonloppu löi mennen tullen laudalta kaikki muut viikonloput Taiwanissa. Tutustuin uusiin, ihaniin tyyppeihin ja sain kestohymyn huulille moneksi päiväksi.

Nyt istun Filippiineillä Manilan lentokentältä. Kello on 5.30 ja edessä on kuusi tuntia odottelua, kunnes lento Puerto Princesaan Palawanin saarelle lähtee. Tiedossa on neljän päivän intensiivinen paratiisikeikka, joka toivottavasti on yhtä mahtava kuin Kentingin viikonloppu.