Puoliväli

Viime viikolla taittui vaihtoaika alkupuoliskosta jälkipuoliskoon. Itse asiassa tänään on tasan kaksi kuukautta Taiwania jäljellä. Aika menee ihan mieletöntä vauhtia ja välillä tuntuu, että sitä on liian vähän. Kaksi vikaa kuukautta tulevat menemään siivillä, koska tekemistä on paljon. Toukokuussa on Singapore-Kuala Lumpur-Thaimaa-keikka, sen jälkeen eräs Juho tulee vierailulle, sitten pari päivää Hong Kongissa ja sen jälkeen toimin turistioppaana eräälle Äidille. On kyllä hyvä, että tulee nuo turistit tänne, muuten jäisi meikämandoliiniltakin monta must see -paikkaa näkemättä. Sitten onkin enää viikko jäljellä ennen kotiinpaluuta.

Olin viikonlopun Tian luona Kaohsiungissa. Oli hassua tavata joku kotipuolesta, koska Suomi ja arkielämä siellä tuntuu tosi kaukaiselta. Viikonlopun jäljiltä muistuu taas paljon selkeämmin mieleen, minkälaista kotona on. Tässä asioita, joita Suomesta ikävöin:

• Ruisleipä - täällä saa pelkkää pullahöttöä, kerran löysin ruisleipää Carrefourista (ranskalainen Prisma), mutta se on bussimatkan takana, eikä se ruisleipä ollut sellaista kunnon ruisleipää. 
• Hiljaisuus - Taipeissa on aina hälinää, ai-na. Nukun melkein joka yö korvatulpat korvissa, koska tieltä (ja käytävästä) kuuluu lähes jatkuvasti ääniä. En edes muistanut sellaista asiaa kuin hiljaisuus, mutta nyt kun sen taas muistin, niin nyt sitä vähän kaipaan.
• Laku ja salmiakki. Näitä ei kai tarvitse selittää.

No, siinä ne suunnilleen onkin, joten ei kai täällä pöllömmin mene.

Kaohsiung oli kiva paikka, vaikkakin aika paljon pienempi kuin Taipei. Tia on vuokrannut skootterin, joten huristelimme sillä paikasta toiseen. Se oli niin kätevää, että nyt tekee vähän mieli hankkia skootteri käyttööni täällä Taipeissa. En tosin tiedä, uskaltaisinko ikipäivänä ajaa täällä. Skootteriajelun lisäksi lojuimme enimmäkseen rannalla - tenttikirjat oli tietysti mukana, mutta ne olivat lähinnä rekvisiittaa. Taipeihin oli taas kiva tulla, tämä alkaa jo tuntua kotikaupungilta.

Luke, wo shi nide baba -kilpailun voittaja on selvinnyt. Palkinnoksi luvattu yllätyspaketti on lähtenyt matkaan. Nähtäväksi jää, onko sisältö voittajan mielestä najs vai bajs.

Ai niin, Blogger kerää tilastoja siitä, millä hakusanoilla ihmiset ovat löytäneet blogini. No, viime viikolla joku onneton sielu oli päätynyt blogini pariin haulla "taipeet haisee". Valitettavasti blogini ei neuvo, miten päästä eroon haisevista taipeista, mutta sanottakoon muutama sananen Taipein odööreistä. Tottahan se on, Taipeissa toisinaan tuoksahtaa, mutta ei täällä sentään jatkuvasti huono ilma ole. Usein ilmassa on makea tuoksu, sellainen donitsintuoksu, koska niin moneen asiaan täällä laitetaan sokeria ja paljon. Inhonväristyksiä puolestaan aiheuttaa stinky tofu ja välillä joku satunnainen viemäri, mutta iltaisin usein tuoksuu Suomen kesältä, se sentään on aika kivaa.

Filippiinejä, välitenttejä ja sen sellaista

Äh, miten nolon harvoin päivitän blogia! Palasin Filippiineiltä jo reilu viikko sitten ja sen jälkeen olen yrittänyt palata "arkeen". Tällä viikolla arkeen on kuulunut pari välitenttiä, kiinanopiskelua ja tutustumista uusiin kaupunginosiin.

No, aloitetaan Filippiineistä. Lensimme Manilan kautta Puerto Princesaan Palawanin saarelle. Puerto Princesasta matkustimme minibussilla El Nidoon saaren pohjoisosaan. Bussimatka oli karsea kokemus. Pohjalla oli Kentingin vähäuninen spring break -viikonloppu ja sen jälkeen yksi valvottu yö lentokoneissa ja -kentällä. Matka El Nidoon on vain 200 kilometria pitkä, mutta siitä huolimatta sen taittaminen kesti yli kuusi tuntia. Tie oli todella mutkainen ja vain osittain päällystetty. Hommaa ei ollenkaan helpottanut se, ettei kuski varsinaisesti yrittänyt ajaa tasaisesti.

Luonnon puolesta Filippiinit on aivan paratiisimainen paikka - turkoosia vettä, valkoista hiekkaa, trooppisia kaloja. Saaret ovat huikeita korkeita vuoria, jotka ovat yltä päältä vihreän peitossa. Vietimme päivät rannalla tai veneellä saarelta toiselle liikkuen. Söin miljardi mangoa, jotka suli suussa. Mmm..

Hassua, miten nopeasti sitä tottuu toisenlaiseen elintasoon. Filippiineillä ei tarvinnut viettää kovinkaan montaa päivää, tai oikeastaan edes tuntia, kun hassut asiat alkoi tuntua ylellisyydeltä. Jos vessassa oli kunnon wc-istuin, niin kyseessä oli todella korkeatasoinen paikka. Jos vessan saattoi vielä vetää, niin asiat oli todella hyvin. Paperia ei kannattanut edes toivoa, mutta yllättävää kyllä, saippuaa löytyi aina silloin tällöin.

Matkan jäljiltä yllättäen puolet porukasta oli jonkin sortin taudissa. Kävin ensimmäistä kertaa lääkärissä täällä. Terveysasema tässä ihan lähellä on siisti paikka, ei varsinaisesti tee tiukkaa mennä sinne. Mielenkiintoista on se, että lääkäri ottaa potilaat vastaan kyllä erillisessä huoneessa, mutta ovea ei missään vaiheessa suljeta. Siinä sitten käyskentelee hoitajia ja muita potilaita samalla kun lääkäri haastattelee oireista. Suomessa lääkäri olisi kehottanut minua juomaan paljon nesteitä ja lepäämään pari päivää, ehkä määrännyt jotakin yskänlääkettä. Täällä sain mukaani neljää eri lääkettä. Kallista lääkärillä käynti ei ole. Lääkkeineen päivineen koko lysti maksoi kymmenisen euroa.

Tällä viikolla oli välitenttiviikko, mikä minun kohdallani tarkoitti kahta tenttiä. Political science -kurssin tentti oli open book exam, joka oli melko iisi. Sinänsä hauska ajoitus, kun yksi kurssin aiheista on vaalit, joten pääsin vaahtoamaan Suomen uutisista tenttivastauksiin. Opiskelu täällä on aika paljon helpompaa kuin Suomessa. Ikimaailmassa en näin onnettomalla valmistautumisella voisi mennä tenttiin Hankenilla. Pitää varmaan opetella koko opiskelu uudestaan kun palaan kotiin.

Olen harmillisen paljon kökkinyt vain täällä kampuksen läheisyydessä. Viimeisen viikon aikana olen yrittänyt reipastua ja käydä katselemassa kaupunkia myös muilta osin. Tämä on kuulkaas aika kiva paikka tämä Taipei, hyvä yhdistelmä aasialasta ja länsimaista kulttuuria, kannattaa tulla käymään. Taipeihin tutustuminen jää nyt hetkeksi tauolle, koska huomenna lähden viikonlopuksi Tian luokse Kaohsiungiin, Taiwanin toiseksi suurimpaan kaupunkiin.

Kenting part II

Tämän viikon alussa oli kahden päivän spring break. Tarkoitus oli pysyä Taipeissa ja käyttää vapaapäivät kaupunkituristeeraamiseen, koska olen kiertänyt nähtävyyksiä hävyttömän vähän. Toisin kuitenkin kävi, kun kaveri kutsui mukaan jokakeväisille spring scream -festareille Kentingiin. Päätin olla spontaani ja lähteä matkaan jotakuinkin tuntemattomien ihmisten kanssa.

Vuokrasimme teltan ja majoituimme leirintäalueelle. Meitä ohjeistettiin pystyttämään teltta epämääräisen vaneritilkkutäkin päälle, joka toimitti tasaisen alustan virkaa. Alustan päälle astuessa se kuitenkin antoi periksi ja jalka meni vanerista läpi, pystytimme siis teltan maahan. Saapuessamme melkein kaikki telttapaikat olivat varattuja, joten saimme paikan ei-niin-varjoisasta kohdasta. Nukkuminen kahdeksan jälkeen aamulla oli mahdotonta, koska aurinko paistoi telttaan täydellä teholla. Se ei kuitenkaan haitannut, koska pakkasimme pyyhkeet ja aurinkorasvat ja jatkoimme unia rannalla. Illat vietimme rantabileissä, joihin osallistui satapäin ihmisiä.

Taiwanilaiset rakastavat ilotulituksia. Suuri ihmisjoukko, sima ja ilotulitteet saattavat joskus olla huono yhdistelmä ja rantabileitten järjestäjät päättivät jossain vaiheessa kieltää ilotulitteiden ampumisen. Kielto ei kuitenkaan toiminut ihan toivotulla tavalla, koska sen seurauksena ilotulittajat päättivät ampua kaikki raketit kerralla.

Liikuimme Kentingissä lähinnä liftaamalla. Ohikulkevat turistibussit ottivat meidät auliisti kyytiin. Joskus maksoimme matkasta puoli euroa, useimmiten kyyditsijät eivät halunneet vaivanpalkaksi mitään. Mielenkiintoisimman kyydin saimme bussilastilliselta pekingiläisiä eläkeläisiä, jotka kiersivät Taiwania bussilla. Heillä ei kuitenkaan ollut lupaa nousta bussista pois, Kiinan hallitus ei katsoisi sitä hyvällä. He siis näkivät kaiken Taiwanista bussista käsin. Bussi oli ajamassa vastakkaiseen suuntaan, mutta kun matkustajat näkivät meidät, bussi teki uukkarin vain kuljettaakseen meitä noin kahden kilometrin matkan.

Viikonlopun ehdoton kohokohta oli cliff jumping. Snorklasimme tuon ylimmäisessä kuvassa näkyvän murikan ympärillä ja lopuksi kiipesimme noin seitsemän metriä korkealle kielekkeelle ja hyppäsimme sieltä mereen. Hyppyä tosin edelsi vartin verran tutinaa, sadattelua ja itkun nieleskelyä kielekkeen reunalla. Ainoa tapa päästä kielekkeeltä alas oli hypätä, joten sandaalit mereen ja Hanna perään. Se oli hurjinta, mitä olen eläissäni tehnyt, mutta voi jumpe kun oli mahtava fiilis jälkikäteen!

Spontaanius kannatti, koska viikonloppu löi mennen tullen laudalta kaikki muut viikonloput Taiwanissa. Tutustuin uusiin, ihaniin tyyppeihin ja sain kestohymyn huulille moneksi päiväksi.

Nyt istun Filippiineillä Manilan lentokentältä. Kello on 5.30 ja edessä on kuusi tuntia odottelua, kunnes lento Puerto Princesaan Palawanin saarelle lähtee. Tiedossa on neljän päivän intensiivinen paratiisikeikka, joka toivottavasti on yhtä mahtava kuin Kentingin viikonloppu.